Priima ja Urho (Päkäpaimenen Luojan Lykky) käväisivät silmäpeilauksessa viime viikolla ja saivat terveen paperit :) Priimalla oli joku pienen pieni arpi toisessa silmässä, joka on kuulemma jonkinmoisen onnettomuuden seurauksena tullut...eihän meillä törmäillä ja juosta ikinä päättömästi? Noh...terveet näkimet kuitenkin. Hieno homma, tämä olikin viimeinen terveystarkki ennen pentuja.

Viikonloppuna vietimmekin sitten oikein kunnon seurassa. Priiman ja Roihun pennuista oli lähes kaikki paikalla, ainoastaan pohjoisen poika Halo puuttui Priin pennuista. Lisäksi Tuitun lapsukaisista oli tietty Pimu mukana. Käytiin vähän metsässä esineruutuilemassa ja mun rusakot jälkeä ajamassa. Sitten vain syötiin ja juteltiin loppupäivä meillä. Mahtava keli ja mahtavat kakarat! Kiitos kaikille osallistuneille. Seuraava pentutapaaminen onkin lienee suunnitteilla lokakuulle, jolloin saataisiin myös Halo mukaan ja teemana onkin agility. Ennen tätä treffaillaan vaan pienemmissä merkeissä itse kutakin.

Haloahan minä näinkin onneksi tässä juhanuksen tienoilla kun Kati ja Anita piipahtivat meillä. Käytiin hieman porukalla aksaamassa (mukana myös Tanja ja Paula) ja siinä ohessa lenkkeilemässä. Mää lähinnä keskityin kuvaamaan ja katselemaan vaan treenejä, pääs Priima vähän hömppäilemään sekä meikäläisen että Tanjan kaa. Kyllähän toi juoksis kun joku juoksis vaan sen kaa...Halo oli kovin pätevä (kuten toki Binge ja Jokrukin) ja vauhdikas nuori mies. Eipä taida kauaa mennä kun sekin on jo kisakuosissa, vaikkei mikään kiire minun puolestani olekkaan. Ja voi vitsit miten nuo mustat pojat on niin samannäköisiä!

Priima oli tässä jokunen aika sitten oikein pätevänä kun piti jahdata karanneita hiehoja. Prii on satunnaisesti saanut olla mukana navetalla (itse en siellä ole nyt pahemmin käynyt), mutta sen kummoisempia hommia ei sille siellä ole. Tällä erää kuitenkin otin Priiman mukaan kun jouduin illalla lähtemään jahtiin. Enkä voi sanoa katuneeni! Vaikka tuo piski on täysin kouluttamaton eläin, niin kyllä se vaan kummasti teki kauniin (no...kaikki on suhteellista) hakukaaren ja sai tuon villin neljän sakin pysähtymään kun ne olivat viilettämässä jo kaurapellolla jonkin matkaa. Juoksemalla en olisi niitä kiinni kyllä saanut. Siitä sitten yhteistuumin saatiin nuoret neidit käännettyä kohti navettaa ja lopulta sisälle asti. Onneksi Terokin ehti jo tässä välissä avuksi. Prii ei vaan olisi yhtään malttanut pysyä mun ja elukoiden välissä, vaan olisi halunnut kovasti kaahailla hakukaarelle. Noh...onneksi on kuitenkin kuuliainen piski, niin pistin vaan aina tasaseen tahtiin sitten maahan. Mutta ei silti kiitos enää tämmöisiä juoksutuksia lähiaikoina.